Etusivulle



 
                




                      KAIKEN SE KÄRSII,  KAIKEN SE KESTÄÄ,      8/2 - 2005     




                  Nimittäin vanha puuvene. 
                 
                 
Hidas put-put keskimoottorivene muuttui vanhanaikaiseksi niihin
                  aikoihin kun kansalaiset uhrasivat murtomaahiihdon sauvakävelyn
                  ja laskettelun trendikkäälle alttarille.
                
                  Venemies, pieni tai suuri, haaveilee nopeasta, ja aina vain isommasta
                  veneestä. Jos puuvene ei ole
sattumalta isompi hytillinen matkavene
                  tai harvinaisen häirikköelitistin silmäterä, viettää se talvikauden
                  peittämättömänä jossain rantalepikon tuntumassa.

                  Uusi ja kallis nelitahtiperätuuppari sensijaan on kotipihassa
                  makuuhuoneen ikkunan alla turvassa. Kesällä se viedään mökkirantaan,
                  johon aarretta varten on kaivettu höyrylaivan vetävä suojasatama,
                  ja josta sillä päristellään selälle kolme kertaa kesässä, niin että
                  sorsanpojatkin oppivat lentämään.

                  Puulla on ainutlaatuisia ominaisuuksia. Se joustaa ja taipuu ja sitä on
                  helppo työstää. Puu on painoonsa nähden lujimpia rakennusaineita
                  mitä yleisesti löytyy. Asiallisesti kyllästettynä se kestää lahoamatta
                  vuosikymmenet, lajista riippuen jopa vuosisadat. Ja jos se jostain
                  menee huonoksi, on se aina korjattavissa. Puhumattakaan että puu on
                  miellyttävä, luonnollinen ja esteettinen materiaali.
                 
                  Uppoumarunkoinen put-put ei ole turhan nopea, mutta miksi huvikseen
                  vesillä liikkujan pitäisi pitää kiirettä? Lisäksi put-put syö kahvikupillisen
                  polttoöljyä siinä kun perämoottori hotkaisee kanisterillisen kallista
                  bensiiniä. Puuveneellä on vuosituhantiset perinteet, ja laineen liplatus
                  limisaumaisessa rungossa on musiikkia, jossa tunnistamme perimämme
                  ikiaikaisen kohtalonyhteyden luonnon kanssa.

                  Puuvene kestää paljon, mutta rajansa silläkin. Se saa olla vuosia
                  hoitamatta, mutta joskus ravistunut runko ei enää turpoa vedenpitäväksi.
                  Silloin Venemies hylkää sen, vaikka olisi vielä kohtuullisella vaivalla
                  laitettavissa. Autoa sopii kiillottaa ja nurmikkoa leikellä, mutta jostain
                  merkillisestä syystä vene on hankinta, jolle ei kuulu tehdä yhtikäs mitään.
                  Ennustan, että viimeistään kymmenen vuoden päästä tulee perinteinen,
                  kuidutettukin puufiskari olemaan eksoottinen näky rannoillamme.

                  Mutta hoitamattomana ja laiminlyötynäkin saa puupaatin upottaa
                  mereen, ja useimmiten turvottuaan muutaman päivän, on se taas
                  valmiina kantamaan omistajaansa syvyyksien päällä. Mikä saa ihmisen
                  hylkäämään uskollisen ystävän arvottomalla tavalla?
                  Julmaa sydämettömyyttää on kärsimys nähdä, ja rantamme ovat sitä
                  täynnään. Koska kriminalisoidaan vanhan puuveneen huono kohtelu?   

        
                                                     
             
                          


            
     

 





                                                     
                 Jokirannasta 28/1 -05.    Tässä Joulukuussa.  




             
  
                                             




 
 

                            
                   Reposaari, 6/2 - 05





      










                    Vaikka onkin vanha ja kuidutettu, ylisuurella hytillä kuten aina ja kaiteet
                    elefantinkorvilla,  on se kuitenkin uskollisena palvellut vuosikymmenet.
                    Hyttivene ei enää pärjää jäissä.  Jokiranta 28/1 - 05.    Miten saattaa?



        









                 Levon rantaan ajautui tammikuun myrskyssä  puuvene. Ties kuinka
                 kauan se on kylkeään hakannut rantakivikossa, mutta reikään kun
                 sovitetaan sopiva laudanpala, on
runko taas kuin uudenveroinen. 
                 Kuvastakin näkee, miten terve ja kova vanha honkapuu on.  30/1 - 05











                         
                                                                    R.I.P.   6/2 - 2005