Etusivulle










 ON ILMOJA PIDELLYT,   27/7-2006






Vanha Scyllamme on omimmillaan ulkomeren
isossa
allokossa. Sellaiseksi Nalle sen aikanaan
piirsi,
ja merenkäynnistä on saatu nauttia viime
aikoina enemmän kuin
kiitettävästi. Joukkoon
on
mahtunut myös jokunen heikkotuulinen ja
merisavuinenkin päivä, muttei yhtään ukkos-
rintamaa. Ei siis voi ilmoja valitella, harvoin on
tällaista kesäsäätä näin pitkään yhtäjaksoisesti.

Horisontissa on alkanut hahmottumaan jotain
syksyn
kuulaudesta. Myös liki neljänkymmenen
kurjen
muuttoparvi muistuttaa lähestyvästä
kaamoksesta. Nyt
on siis pidettävä kiirettä jotta
ehtii itsensä
kyllästämään talven varalle.












Taivaan merkit.











Meri, harmaa kuin meri.













Ellillä Ulkolaskulla.












Katkeraan loppuun asti.












Kesäretkeläiset Makholman kauniissa saaristossa.











Makholma.












Ugh! Rengaskari on valloitettu.






jan@janeerala.net