Etusivulle
PIMEITÄ PÄIVIÄ, 23/12 - 2005
Kalarannan rantametsikköä koristaa käsin
ladottujen halkotapuleitten rivit. Näky on
nostalginen, muistuttaen ajoista jolloin
metsätöitä vielä tehtiin lihasvoimin. Näkö-
ala meren suuntaan on samalla avautunut.
Rannathan kasvavat nykyään umpeen,
aivan kuten muutkin maisemat. Ja naapuri
sai savottansa tältä erää valmiiksi.
Päivä on lyhyt, ja pimeys on välillä lähes
käsin kosketeltavissa, absoluuttista. Täällä
se on kuitenkin luonteeltaan ystävällistä ja
turvallisuutta luovaa, toisin kuin kelmeitten
katulamppujen valaisemassa sivilisaatiossa.
Tyyneellä säällä pimeys on hiiren hiljaista,
ja sinne voi melkein astua sisään. Kun siinä
on aikansa ollut, alkaa silmä tottumaan ja
puitten latvat ilmestyvät ensin näkyviin.
Rannassa ei ole varsinaisesti umpipimeätä
koskaan. Pilviselläkin säällä taivaalta
heijastuu valoa aina sen verran, että ainakin
näkee kulkea. Ja kun jääpeite vahvistuu, on
jäällä nautinnollista hiihtää pimeän aikana.
Täällä valon puutekin on luonnonvara.
Joulukatu.
Halkea kurja!
Aurinko paistaa. Ja vuoden lyhyin päivä.
Auringonlaskun jälkeen maailma on punainen.
Makholman yössä hiutaleet
leijuvat.