Index
A journey to the Finnish countryside, in the 60's and today
Matka Satakuntaan, sen menneisyyteen ja tähän päivään
Janin Suomi
Pohjois-Satakunta on luonnonolosuhteitaan kolmesta palasta rakennettua vedenjakajaseutua.
Suuria metsiä, laajoja soita, ja näitä halkovien pieniä, rajusti tulvivia jokilatvoja.
Vaikka ensimmäisestä asutuksesta kertovat merkit ovat yli 8000 vuoden takaa, Honkajoen
Lauhalan esihistorialliset esinelöydöt ovat vanhimpia Suomessa, nykyinen kulttuuri asutti
seudut pysyvästi vasta 400 vuotta sitten. Keskiajalla seudut olivat suomalaisten ja pohjalaisten
eräalueina.
Elikö näiden kahden maakunnan välissä vielä rippeitä edellisistä asujaimista, saamelaisista,
sitä ovat historioitsijat pohtineet.
Vanhat Satakunnan Kyrön ja Pohjanmaan Kyrön väliset erämaat asutettiin etelästä, Ikaalisten
suunnasta 1600-luvulla Nuijasotaa seuraavina aikoina, ja asutus vahvistui 1800-luvulla, kun
puulle syntyi hintaa ja arvoa. Tervahaudat savusivat kankailla. Ja kohta sahattiin lankkua
suurista aarniopuista.
Vauraus lisääntyi, jokivarret kydötettiin pelloiksi, ohra heilimöi ja karja kasvoi. Myös ihmiseläjien
määrä kasvoi. Luonnonlakina.
Nämä kuvat kertovat 60-luvun murroksesta. Silloin saapui polttomoottori sydänmaille.
Ei riittänyt, että savotat loppuivat että uitot loppuivat, kun kone teki ne. Loppui myös
entisenlainen maatalous, jolloin isojen tilojen rinnalla lehmön tai kahden torppa oli riittövö
tulonlöhde, kulmakivi, jolle ihmisarvoinen täysi elämä sopi rakentaa, pienine iloineen,
suruineenkin, mutta täytenä silti.
Tie vei etelään. Ei tällä kertaa Amerikkaan, niin kuin suurina nälkävuosina tai 30-luvun laman
aikana, mutta kaupunkeihin etelään, Tampereelle, Poriin, Göteborgiin…
Vanhin poika, kuin vankina, jäi perintötilalle. Ja häntä palveleva virkakunta. Kunta.
Jäljelle jäivät myös suuret taas iäkkäiksi ehtineet metsät, sekä laajat monituhatvuotisessa
ikiunessa eläneet suot.
Kuin käyntinsä lopettaneen kellon viisarit haaksirikon hetkeä, osoittavat nämä kuvat kuvaamansa
Satakunnan 60-luvun olemusta kokijansa silmin.
Pertti Kalinainen
Pohjois-Satakunta on luonnonolosuhteitaan kolmesta palasta rakennettua vedenjakajaseutua.
Suuria metsiä, laajoja soita, ja näitä halkovien pieniä, rajusti tulvivia jokilatvoja.
Vaikka ensimmäisestä asutuksesta kertovat merkit ovat yli 8000 vuoden takaa, Honkajoen
Lauhalan esihistorialliset esinelöydöt ovat vanhimpia Suomessa, nykyinen kulttuuri asutti
seudut pysyvästi vasta 400 vuotta sitten. Keskiajalla seudut olivat suomalaisten ja pohjalaisten
eräalueina.
Elikö näiden kahden maakunnan välissä vielä rippeitä edellisistä asujaimista, saamelaisista,
sitä ovat historioitsijat pohtineet.
Vanhat Satakunnan Kyrön ja Pohjanmaan Kyrön väliset erämaat asutettiin etelästä, Ikaalisten
suunnasta 1600-luvulla Nuijasotaa seuraavina aikoina, ja asutus vahvistui 1800-luvulla, kun
puulle syntyi hintaa ja arvoa. Tervahaudat savusivat kankailla. Ja kohta sahattiin lankkua
suurista aarniopuista.
Vauraus lisääntyi, jokivarret kydötettiin pelloiksi, ohra heilimöi ja karja kasvoi. Myös ihmiseläjien
määrä kasvoi. Luonnonlakina.
Nämä kuvat kertovat 60-luvun murroksesta. Silloin saapui polttomoottori sydänmaille.
Ei riittänyt, että savotat loppuivat että uitot loppuivat, kun kone teki ne. Loppui myös
entisenlainen maatalous, jolloin isojen tilojen rinnalla lehmön tai kahden torppa oli riittövö
tulonlöhde, kulmakivi, jolle ihmisarvoinen täysi elämä sopi rakentaa, pienine iloineen,
suruineenkin, mutta täytenä silti.
Tie vei etelään. Ei tällä kertaa Amerikkaan, niin kuin suurina nälkävuosina tai 30-luvun laman
aikana, mutta kaupunkeihin etelään, Tampereelle, Poriin, Göteborgiin…
Vanhin poika, kuin vankina, jäi perintötilalle. Ja häntä palveleva virkakunta. Kunta.
Jäljelle jäivät myös suuret taas iäkkäiksi ehtineet metsät, sekä laajat monituhatvuotisessa
ikiunessa eläneet suot.
Kuin käyntinsä lopettaneen kellon viisarit haaksirikon hetkeä, osoittavat nämä kuvat kuvaamansa
Satakunnan 60-luvun olemusta kokijansa silmin.
Pertti Kalinainen
Make the Trip / Katso kuvat
The natural conditions of Northern Satakunta country consist of three elements of a water divide:
extensive forests and vast bogs rifted by small and violently flooding streams.
Although the first signs of human settlement date back to 6000 BC - the prehistoric finds of
Lauhala in Honkajoki are among the oldest in Finland - the region was not inhabited by modern
culture until some 400 years ago. In the Middle Ages this region had been the hunting grounds
of the people living on the coast. Whether this rough country was still inhabited by what was l
eft of the previous settlers the Lapps, is still open to debate among historians.
The old wilderness between Kyrö of Satakunta and Kyrö of Pohjanmaa was populated from the
south in the 17th century after the Rebellion of Peasants, and the settlement got stronger in
the 19th century as the value of timber rose in importance. Tar pits smoked in the pine forests.
And soon the tall ancient trees were sawn into planks.
Wealth accumulated, river beds were burned over into fields, barley painted the landscape in gold
and cattle grew in number. And so did the number of the settlers, as a law of nature.
These pictures tell you about the social rupture in Finland in the 60s.
That was the time when the combustion engine came to the backwoods.
With the machine at work, an end came to the manual timber work in the forest, an end came to
the manual log floating in the rivers. An end came also to the old way of farming where, by the
side of bigger farms, also a croft with a cow or two could secure a means of living, a corner stone
for a full human dignity, a life with its small joys and sorrows alike. But a life full nevertheless.
The road headed south. Not to America this time, as in the years of famine or in the 30s' recession,
but to the big towns in the south: to Tampere, to Pori, to Gothenburg in Sweden…
The oldest son, not unlike a prisoner, stayed on the inherited land. As did the civils serving him.
Civil servants.
What was also left was the wilderness of forests now grown old again, and the vast bogs living their
eternal sleep of thousands of years.
Like the hands of a clock at the moment of a shipwreck, these pictures portrait the substance
of Satakunta in the 60s as experienced by the photographer.
Pertti Kalinainen
extensive forests and vast bogs rifted by small and violently flooding streams.
Although the first signs of human settlement date back to 6000 BC - the prehistoric finds of
Lauhala in Honkajoki are among the oldest in Finland - the region was not inhabited by modern
culture until some 400 years ago. In the Middle Ages this region had been the hunting grounds
of the people living on the coast. Whether this rough country was still inhabited by what was l
eft of the previous settlers the Lapps, is still open to debate among historians.
The old wilderness between Kyrö of Satakunta and Kyrö of Pohjanmaa was populated from the
south in the 17th century after the Rebellion of Peasants, and the settlement got stronger in
the 19th century as the value of timber rose in importance. Tar pits smoked in the pine forests.
And soon the tall ancient trees were sawn into planks.
Wealth accumulated, river beds were burned over into fields, barley painted the landscape in gold
and cattle grew in number. And so did the number of the settlers, as a law of nature.
These pictures tell you about the social rupture in Finland in the 60s.
That was the time when the combustion engine came to the backwoods.
With the machine at work, an end came to the manual timber work in the forest, an end came to
the manual log floating in the rivers. An end came also to the old way of farming where, by the
side of bigger farms, also a croft with a cow or two could secure a means of living, a corner stone
for a full human dignity, a life with its small joys and sorrows alike. But a life full nevertheless.
The road headed south. Not to America this time, as in the years of famine or in the 30s' recession,
but to the big towns in the south: to Tampere, to Pori, to Gothenburg in Sweden…
The oldest son, not unlike a prisoner, stayed on the inherited land. As did the civils serving him.
Civil servants.
What was also left was the wilderness of forests now grown old again, and the vast bogs living their
eternal sleep of thousands of years.
Like the hands of a clock at the moment of a shipwreck, these pictures portrait the substance
of Satakunta in the 60s as experienced by the photographer.
Pertti Kalinainen
Kihniö Ratikylä 8/1966
A handful of prints were found later, and I rephotographed some of the same places again in year 2000. At this moment, only the pictures from 1964-1966 are shown.