Syksyn rantautuminen Makholmaan on sitten
                                          saanut virallisenkin muodon elokokon polttajaisten
                                          merkeissä. Tämä alunperin Pohjanmaalta kotoisin
                                          oleva perinne on vasta viime vuosina yleistynyt
                                          Selkämerenkin rannoille. Ihmisillä näyttää olevan
                                          nykyisin pakonomaisia tarpeita erilaisille rituaaleille.
                                          Tosin tässä on ihan kätevä keino päästä eroon
                                          rakennus- ja muusta ongelmajätteestä.

                                          Kalarannan kokonpolttajaisia oli seuraamassa peräti
                                          viisi ihmistä sekä infernaalinen määrä pieniä ja
                                          kiukkuisia hyttysiä. Itse onnistuin saamaan sellaisen
                                          korvaani, joten nyt tiedän, mitä tarkoittaa kun
                                          "kuulee ääniä". Oli kuin pään sisälle olisi asennettu
                                          vanha ja epävireinen matkaradio asema pahasti
                                          pielessä. Eikä se sitten naurattanut yhtään. Siellä se
                                          saattaa väijyä vieläkin, vaikka onkin hiljentynyt tai
                                          kuluttanut patterinsa loppuun.

                                          Myös sorsastajat "näkivät lintuja", vaikka ehtoolla
                                          oli umpipimeää. Tasaisen varmasta paukkeesta
                                          päätellen näyt ratkaistaan ampumalla. Toivottavasti
                                          lajimääritys on hieman varmempaa kuin Preiviikissä,
                                          jossa keskellä kirkasta päivää määritettiin kurki
                                          sorsaksi, vai oliko se päinvastoin. Sitä se neljänsadan
                                          vuoden omillaanolo teettää.                                   
   
                                          Edellisenä viikonloppuna oli Vaasassa taiteiden yö-
                                          tapahtumassa esillä venesuunnittelija Eskil Haldinin
                                          veneitä ja muuta tuotantoa.  Minunkin oletettiin
                                          saattavan näytille pikkuisen "Stina" purren, mutta
                                          sain tapahtumasta tiedon liian myöhään. Jotenkin
                                          erikoista, että kun kerran pyydetään osallistujaksi
                                          taiteiden yöhön, niin se on veneenomistajan eikä
                                          esim. kuvataiteilijan muodossa.

                                          Lohdutuksena sain vastaanottaa Vaasasta Turkuun
                                          matkaavalta S/Y Merille alukselta Haldinin merilaulu-
                                          kirjan. Lämminhenkinen luovutus tapahtui ulkomerellä
                                          Säpin nurkilla, mikä sopi meikäläiselle tavattoman
                                          hyvin. Saipahan lokiin vielä lisää jokusia maileja.
                                          Pianhan nekin ovat kesän muistoja vain.
                                          
                                          


                                        

                                   Mutta maissa kaikki on paremmin. Eikä tule merisairaaksi.