Etusivulle












                                                                VAIN LIIKE ON TÄRKEÄÄ,   10/3 - 2006






                                                           Sain palautetta helmikuisesta fillarimatkastani
                                                           Räyhiin.  Jorma T-N Keuruulta kirjoittaa jostain
                                                           syystä niin tutun tuntuisesti:



                                                            
"Lähdin kaverinin kanssa uudella Fiat 1550:lla
                                                             Kalajoelta Ruotsiin. Piti vain käydä kahvilla,
                                                             kun radio kertoi, että meri on koko matkalta
                                                             jäässä. Kaasu pohjaan ja menoksi.

                                                             Sitten taivaanrannassa näkyi musta juova.
                                                             Jarrua, ratti oikeaan ja auto alkoi pyöriä. Se
                                                             pysähtyi 50 metrin päässä leveästä railosta.

                                                             Kun rantauduimme Suomeen, olimme 60
                                                             kilometriä etelään lähtöpaikastamme. Mukana
                                                             ei ollut kompassia, lämpimiä vaatteita eikä
                                                             yhte
ydenpitovälineitä.

                                                             Tupakkaa ja Kap-Brandya oli. Ja matkaradio.
                                                             Se oli 40 vuotta sitten kova sana autossa"




                                                          
Se oli kova sana silloin vaikkei ollut autoakaan.
                                                           Kun Petterin kanssa tehtiin  talviretkiä Säppiin
                                                           60-luvulla, oli tärkein varuste Preiviikin talous-
                                                           kaupasta ostetun pilsneripullorepullisen lisäksi
                                                           Petterin Blaupunkt.

                                                           Koskaan ei mikään kuulemani musiikki ole tehnyt
                                                           samanlaista vaikutusta kuin se  sordiinonvaimea,
                                                           rahiseva ja kohiseva soitto, mikä saaren kämpän
                                                           pimeydessä irtosi tuosta muovitoosasta.  Se oli
                                                           yhtä aikaa ylimaallista ja äärettömän kaukaista,
                                                           ääniaaltoja  jostain etäisestä  sivilisaatiosta ellei
                                                           peräti toisesta maailmasta.

                                                           Radio Luxenburg,  Radio Free Europa,  Dylan,
                                                           Beatles,  Rollarit. Siellä.














                                                           Matkat saarelle olivat usein raskaita  kulkea ja
                                                           ahtojäissä  kompuroiminen  vei kaikki voimat.
                                                           Silloin  kun sinne johtava  jäätie oli kunnossa,
                                                           matkanteko oli helpompaa. Joskus harvemmin
                                                           pääsi perille asti polkupyörällä,  mutta useim-
                                                           miten se oli jätettävä Salokankaalle, kahdeksan
                                                           kilometrin päähän mantereelle.












                                                             Eräs talviyön pimeydessä tehty Säpinmatka
                                                             on jäänyt erityisesti mieleeni.

                                                             Myöhään perjantai illalla, koulun tai töitten
                                                             jälkeen, en muista kumman, painelin pyörällä
                                                             jäätien alkua pitkin Salokankaalta Säppiin.

                                                             Ilma oli pilvinen, tuuli kohtalaisesti, ja lumi lensi
                                                             jäätä pitkin haudaten ajourat piiloon, mutta
                                                             majakan vilkku tuikki pimeydessä aina puolen
                                                             minuutin välein, jonka mukaan suunnistin.

                                                             Jonkun ajan kuluttua majakan valo katosi, mutta
                                                             jatkoin pyöräilemistä,  ajatellen että jossain
                                                             vaiheessa osun taas takaisin jäätielle. Ympäröivä
                                                             pimeys ei näyttänyt pimeältä, vaan harmaalta,
                                                             ajoittain lähes maitomaisen vaalealta. Alaspäin
                                                             katsellessa erotin eturenkaan tekemässä vanaa
                                                             lumeen.

                                                             Aikaa kului ja eteneminen alkoi väsyttämäänkin,
                                                             joten pysähdyin huilaamaan. Siinä seistessäni
                                                             pimeässä,  tajusin yllättäen, että avomeri kohisi
                                                             jonkun matkan päässä edessäni.

                                                             Hiljaa ja varoen käännyin ympäri, ja koettaen
                                                             löytää vanhat pyöränjälkeni, lähdin takaisinpäin.
                                                             Jossain vaiheessa tuli taas majakan vilkku esiin,
                                                             löysin myös jäätien traktorinurat, ja  myöhään
                                                             yöllä tulin Säpin lintuasemalle. 


                                                             Aina sinne on ollut mukava tulla, mutta sillä
                                                             kerralla se oli kyllä tavallistakin juhlavampaa.









                                                                      Lintuaseman kämpän ikkunasta.












                                                         Säpin jäätie oli traktorin tekemä mutkikas ajoura.












                                             Puolivälinpaikka. Tarpomisen rasitus näkyy Petterin kasvoilta.












                                                                            Majakan pihapiiri 1964.






       Selkämeri, Pohjanlahti, Selkämeren  Kansallispuisto, Säppi.




                                                Kevättalvella jäälle nousi  vettä joka jäätyi uudestaan.
                                                Silloin joutui kulkemaan läpi pettävän pintajään, mutta
                                                alla oli vielä kantava vanha jää. Onneksi. Jossain 1964.






          jan@janeerala.net