Etusivulle












                                                                   ELÄMYSMATKAILUJA,  13/3 - 2006






                                                            Jokin merkillinen kohtalonyhteys sitoo minut
                                                            Säpin sareen.  Vaikka en siellä varsinaisesti
                                                            mitään tee, niin sinne on päästävä, oli kesä
                                                            tai talvi. Vuoden kohokohtia on luonnollisesti,
                                                            kun pitkän talven jälkeen saa kevätauringon
                                                            huikaisevassa valossa hiihdellä saareen.

                                                            Kulunut viikonloppu oli ensimmäinen jolloin
                                                            oli jäätä Säppiin asti, aivan kuten vuosi tai
                                                            kaksi takaisin, ja lauantaina pääsinkin sinne.

                                                            Kun sukset karahtivat Krävelin kivikkoon, oli
                                                            kuin olisi
kotiin tullut. Korppipari kronksutteli
                                                            kotoisasti rantametsässä. Ne olivatkin tämän
                                                            retken ainoat havaitsemani linnut.

                                                            Lieköhän samat korpit jotka mahdollisesti
                                                            pelastivat henkeni toissakeväänä?

                                                            Olin kuten nytkin tullut hiihtäen Kuuminaisista,
                                                            mutta jää oli silloin paikoitellen heikkoa, mikä
                                                            pakotti tekemään ylimääräisiä kiertoliikkeitä.
                                                            Takaisin piti mennä samaa reittiä seuraten.

                                                            P
arin kilometrin päässä rannasta lensi eteeni
                                                            korppipari kovasti äännellen. Laskin itsekseni
                                                            leikkiä että haaskalinnutkin jo kerääntyvät
                                                            saaliinjaolle. Toinen korpeista laskeutui eteeni
                                                            jäälle edelleen kovasti kronksutellen. Tämä
                                                            oli jo niin tavatonta, että pysähdyin ja katsoin
                                                            kiikarilla, mikä
tätä yleensä arkaa siivekästä
                                                            oikein vaivasi.

                                                            Silloin näin, että tumma ja kiiltävä jää oheni
                                                            välissämme avoimiksi tuulensilmiksi. Jäät
                                                            heikkenivät kaikkiin suuntiin, ja jouduin pakit-
                                                            tamaan kilometrin ennenkuin pääsin tuloreitille
                                                            josta olin jotenkin harhautunut pois. Muistan
                                                            luvanneeni, että jos tästä selviän, en koskaan
                                                            mene jäälle enää, tai jos menen, täytyy sen
                                                            olla vähintäin metrin vahvaa.

                                                            Nytkään ei paluumatka sujunut täysin murheetta,
                                                            vaan oli suunnistettava kompassin avulla, koska
                                                            lumisade, tosin heikko sellainen, vei näkyvyyden
                                                            tyystin.  Vasemmalla  avomeri, oikealla  rannaton
                                                            lahdenpohjukka, ei yhtään tehnyt mieli eksyä.

                                                            Loukkeennokassa kelkkasafari oli kusitauolla,
                                                            joten säädyllisyyden nimissä jouduin tekemään
                                                           
vielä ylimääräisen väistöliikkeen.

                                                            Tällaisia ovat keväiset Säpinmatkat, arvaamat-
                                                            tomat mutta luontoelämyksiä täynnä.
                                                           












                                                                  Fillari jäi tähän ja Säppi häämöttää.
                                                     











                                                                           Ei sitten muuta kuin latua.












                                                         Viralliset tervetulotoivotukset Kruununmöljässä.












                                                                                        Prakala.












                                                                                      Jäitä on.












                                                              Säpinhullut tuntee näköjään jo kaukaa...






   Viasvedenlahti, Selkämeri, Pohjanlahti, Kansallispuisto, Säppi, Sebbskär.




                                                                        Paluu;  Koillinen 70 astetta.







          jan@janeerala.net