Ryhtyessäni  kuvaamaan  uikkulampi-näyttelyä,
                                          ajattelin toimia niin, ettei olisi tarpeen valottaa
                                          yhtään ylimääräistä ruutua, kuin mitä näyttely
                                          edellyttää. Toisin kuitenkin kävi.
                                          
                                          Päätin kuvata kohteet keskipäivän paljastavassa
                                          auringonvalossa senkin takia, että tämä valaistus
                                          estetisoi kohdetta vähiten. Valaistus ei myöskään
                                          korosta median itseisarvoa, kuvataanhan maisema
                                          perinteisesti aamun tai illan maalauksellisissa
                                          olosuhteissa. Halusin myös tuuletonta säätä jottei
                                          vedenpinta väreilisi, ja mahdollinen kasvillisuus
                                          tulisi näkyviin.                                        

                                          Tulin huomaamaan että Suomen kesässä on
                                          yllättävän vähän tyyniä ja samanaikaisesti
                                          aurinkoisia päiviä. Esimerkkinä käynee Tiiliruukin
                                          lampikuvaus.

                                          Olin tapahtumaa varten odotellut sopivaa säätä jo
                                          elokuun alusta, ja sitä saatiin vasta torstaina 18/8.
                                          Puolenpäivän aikaan pystytin jalustan kameroineen
                                          ennalta harkittuun paikkaan, tarkoituksena valottaa
                                          kaksi kuvaa samalta jalustansijalta.
   
                                          Ensimmäisen kuvan otettuani kohdistin kameran,
                                          tein tarvittavat säädöt, asetin filmikasetin sisään,
                                          ja sillä hetkellä kun olin painamassa laukaisijaa,
                                          maisema meni pilveen. Taivaalle oli salakavalasti
                                          muodostunut pitkä ja kapea harsopilvi, joka ei
                                          sitkeästä odottelusta ja manaamisesta huolimatta
                                          suostunut enään poistumaan auringon edestä.

                                          Kohde oli näyttelyn kannalta oleellinen, ja siksi se
                                          oli uusintakuvattava, mutta syksyn merkkejä ei
                                          saisi näkyä. Piinallisen odottelun jälkeen tarjoutui
                                          ensimmäinen mahdollisuus tasan kahden viikon
                                          kuluttua, torstaina 1/9. Molempien ruutujen kuvaus
                                          onnistui, mutta tätä kirjoitettaessa eivät filmit ole
                                          vielä ehtineet edes kehitykseen. Nyt odottelenkin
                                          sydän syrjällään, pilataanko ne siellä vai hukkaako
                                          kuljetus laatikon. Jos näin käy, tai diat eivät muuten
                                          kelpaa, on seuraava mahdollisuus vasta ensi kesän
                                          koittaessa. Ja näin on taas vuosi vierähtänyt.

                                          Jouduin uusintakuvaamaan muutamia muitakin
                                          kohteita, osittain samasta syystä ettei valo ollut
                                          riittävän skarppia. Melkein aina oli auringon edessä
                                          jotain heikkoa pilveä, ja jollei ollut, niin silloin tuuli.

                                          8x10 tuuman filmejä ei mielellään valottele turhan-
                                          päiten. Jos ei kustannusten, niin ainakin koko kuvaus-
                                          tapahtuman vaivannäönkin takia. Mutta onnistuessaan
                                          tuottaa tällainen filmiformaatti teknisesti mukavan
                                          kokoisia kuvia; skannattun tiedoston kooksi tulee
                                          helposti hulppeat 2 gigatavua per otos jos tarpeen.
                                          Vastaahan yksi tällainen laaka 56 kpl tavallista kino-
                                          ruutua.

                                          Kaikesta huolimatta olen silti aina kadehtinut
                                          maalareita, joitten ei tarvitse olla ulkoisten olo-
                                          suhteitten armoilla. Vaikka keskellä pimeintä
                                          talvikaamosta, he senkun pusertavat tuubeistaan
                                          vaikka tuhannen turkaset auringot.

                                          Lampikuvaus opetti myös,  miten tärkeitä ihmisille
                                          ovat pienet ja vaatimattomankin tuntuiset vesistöt.
                                          Mutta nyt on viimeinenkin uikkulampi kuvattuna, ja
                                          projektin työläin osuus tulee alkamaan.
                                      
                                          
                                          
           


                                     

                                       Lammen rannalla asuminen ei välttämättä ole pelkkää
                                       idylliä. Seipikroopista on vesi karannut ja kasvillisuus
                                       vallannut alaa. Mutta vaatelias uikku viihtyy.  1/9 -05.