Etusivulle










LENTÄJÄN KORVAT,   3/9-2006






Niin kauan kuin olen Säpin lintuasemalla käynyt,
on sen pöytälaatikossa majaillut aivan ihmisen
korvan muotoinen luu.  Sitä on aina kutsuttu
"lentäjän korvaksi",  eikä kukaan ole koskaan
kyseenalaistanut sen aitoutta.

Aikanaan vanhemmat lintumiehet valistivat sen
kuuluvan 50-luvulla lähivesille syöksyneen hävit-
täjälentokoneen lentäjälle. Korvalla oli tapana
sananmukaisesti pulpahtaa pintaan silloin tällöin
asemalla tehdyn keiton herkullisena sattumana.

Käydessäni tämän hellekesän ehkä viimeisenä
kesäpäivänä Idän Räyhissä, löysin laella olevan
vanhan hauruvallin kätköistä aivan samanlaisen.
Se ei voi olla mikään muu, kuin kyseisen lentäjän
kauan kadoksissa ollut toinen korva.

Tokihan nyt lentäjä korvia tarvitsee, sitä en epäile
hetkeäkään. Mutta jos vielä löydän kolmannenkin
korvan, sitten alan kyllä jo epäilemään tarinan
paikkansapitävyyttä!



Kesäpäivää.










Tässä se sitten on, lentäjän toinenkin korva.



Kakkarat vieläkin kukkivat.












Räyhän näkymiä.





Saaristolaisperinnekin kukkii.












Syyskuinen jalkakylpy.












Räyhät enää pilkkuna horisontissa.



"Kun aika kulki kulkuaan, niin kokko oli muisto vaan" 

Näin kauniisti kommentoi Kuopion piirikunnasta  A-K Hotanen
kalarannan elokokkoa.  Mutta Makholman kokko ei katoa.
Vielä viikko polttamisensakin jälkeen se tässä yhä käryää!
jan@janeerala.net